16.12.10

Helsingin yliopistolle ja Taivaalle syksyn Pahvi





Tuomaristo valitsi Helsingin yliopiston ”Älyllistä elämää” -ilmoituksen Syksyn 2010 Pahvi-ilmoituskilpailun parhaaksi. Pahvi-kilpailun järjestää Markkinointiviestinnän Toimistojen Liitto (MTL) ja Helsingin Sanomat neljännesvuosittain. Syksyn Pahvin shortlistalle nousi 8 ilmoitusta. Kilpailussa olivat mukana kaikki heinä-, elo- ja syyskuussa Helsingin Sanomissa julkaistut ilmoitukset.

Tuomaristo perusteli valintaa seuraavasti:”Toteutus pysäyttää ja innostaa lukemaan lisää. Tämä toimii. Ilmoitus on hieno kuvan ja tekstin liitto. Runsas teksti on hyvin kirjoitettu ja sillä on merkitystä. Kokonaisuus on kauniisti taitettu.”

www.helsinki.fi/insight

Helsingin yliopisto ylitti ensimmäisen tavoitteensa.




Helsingin yliopisto käynnisti Helsinki Insight varainhankintakampanjansa maaliskuussa 2010 yliopiston 370-vuotispäivän yhteydessä. Tavoitteena on kerätä vuoden 2012 loppuun mennessä yliopiston tulevaisuusrahastoon 20 miljoonaa euroa, joista 10 miljoonaa euroa tänä vuonna. Nyt koossa on jo 10,5 miljoonaa. Viimeisimpänä tukijana joukkoon liittyi tänään Jane ja Aatos Erkon säätiö miljoonan euron lahjoituksellaan. Taivas onnittelee ja lupaa omalta osaltaan paiskia töitä maailman parhaaksi ensi vuonnakin. Kampanjasaitti löytyy täältä: www.helsinki.fi/insight


9.12.10

BSAGlle ja Taivaalle joululahja Eurobestistä.



Taivaan ja BSAGn (Baltic Sea Action Group) jo kertaalleen Cannesin kultaisella leijonalla palkittu Baltic Sea Action Summit palkittiin Eurobestin pr-sarjassa pronssilla. Kyseessä on Euroopan suurin mainos- ja markkinointialan kilpailu ja siihen osallistui tänä vuonna 4339 työtä 37 maasta. Hyvää ja lämmintä joulua kaikille teille, jotka rakastatte ihanaista Itämertamme.

http://www.eurobest.com/winners/2010/pr/index.cfm?award=4

Jaakko Veijola AD:ksi Taivaaseen







AD Jaakko Veijola siirtyi Suunnittelutoimisto Taivaaseen. Veijola on työskennellyt aikaisemmin mm. PHS:ssä ja Bob Helsingissä, jossa hän oli tekemässä mm. Saarioisen, Leiraksen, Sampo Pankin, Koffin ja Karhu-oluen mainontaa.
 "Olen todella innostunut uusista haasteista. Taivaan DNA:ssa kiehtoo hyvin poikkitieteellinen tapa tehdä markkinointia. Suunnitteluprosesseja lähestytään kokonaisvaltaisesti ja tuloksena on hallittua ja korkealaatuista jälkeä. Koska oma vahvuuteni on kommunikaation kehittämisessä, uskon laajentavani osaamistamme sopivalla tavalla”, Veijola sanoo.
 Mainostyön ohella Veijolalla on ollut Kiasmassa kaksi taideprojektia ja opettanut markkinointia Aalto-yliopistossa. Hänen mukaansa tulevaisuudessa menestyvät yritykset, jotka uskaltavat itse osallistua markkinointiinsa.
 ”Ihannetapauksessa asiakasorganisaatio on läpinäkyvä ja karismaattinen. Menestystä ei rakenneta irrallisilla kampanjoilla vaan keskustelevalla ja pitkäkestoisella yhteistyöllä. Mielestäni Taivaalla on aina ollut erityinen kyky tehdä asiakkaistaan isompia.”
Jaakko Veijola pitää blogia osoitteessa: creativeblock.fi
 





3.12.10

33 000 and counting. Jet Li shows support to our campaign.



Over 33 000 reactions have been counted so far and now we have Jet Li with over 4,1 million Facebook fans on board. As a survivor of the 2004 Indonesian tsunami, Jet Li knows first hand how critical it is that hospitals withstand disasters and continue to provide life-saving services to people in their hour of need.

Very exciting to see where that will take the campaign. More interesting action going on in Indonesia soon… But more about that later!



http://www.facebook.com/clickabrick?v=app_118205574899590&ref=ts





12.11.10

Stronger than ever.


Mr. Michael Silen, one of the co-founders of Taivas, was photographed at the back yard of our office this morning. "The rumours of my retirement have been greatly exaggerated", said this fine gentleman and went to his desk to create some hair rising one liners and other twisted ideas. Photographer Matti Pyykkö survived the shooting session with some minor damages.

11.11.10

Mandatum ratsastaa jälleen.

Asiakkaamme tarttuu taas isoihin teemoihin ja tekee sen tyylillä. Lisää on luvassa piakkoin.



2.11.10

Taivas loi suhteet Ruotsin hoviin

Kruununprinsessa Victoria ja hänen miehensä Daniel Westling sijoittuivat vierailullaan asumaan toimistomme naapuritaloon. Uskomme yhteistyöneuvotteluiden etenevän jatkossakin hyvässä hengessä.

Crown Princess Victoria and her husband Daniel Westling were visiting Helsinki this week. The representative of our company (mr. Michael Silen) started negotiations concerning the co-operation of Taivas and Swedish court. The meeting was excellent, as you can see on the video.




25.10.10

Toimii ja vaikuttaa.






Kampanjaan voit tutustua osoitteessa www.pelastutainiele.fi

14.10.10

"Iskä ja äiskä, mitä te niinku TEETTE siellä töissä?"





On joskus vaikea selittää, mitä kaikkea tekee työkseen. Ehkäpä video auttaa hahmottamaan nykyaikaisen suunnittelutoimiston arkea.

Wall Street Journal tarttui aiheeseen heti.



Ilolla panemme merkille, että WHOn kansainvälinen kampanja on huomioitu jo ensimmäisten tuntien aikana. Seuraamme tilannetta. Mukaan on tulossa hyvin mielenkiintoista ryhmää eri puolilta maailmaa.

The Wall Street Journal noticed our campaign. "The basis behind developing a response application was to draw attention to a simple message: disasters destroy in seconds - WHO needs you to react fast".

http://blog.livemint.com/livewire/2010/10/react-fast-to-disasters-on-facebook/

13.10.10

Painostavaa massaa. SoMe-kamppis WHO:lle.





Sosiaalisen median kampanja WHO:lle tehdään kokonaan ilman maksettua mediaa.  Käykää testaamassa reaktioaikanne ja tukekaa samalla hyvää asiaa.

Kyseessä on siis WHO:n kampanja, joka on osa Kaakkois-Aasian sairaaloiden turvatason nostamiseen tähtäävää työtä. Sairaalat ovat usein huonosti rakennettuja ja alttiita luonnonkatastrofeille. Näin ollen katastrofien iskiessä sairaalat kärsivät usein kovia vahinkoja ja pahimmassa tapauksessa niiden toiminta lamaantuu kokonaan. Pienillä lisäpanostuksilla asiaan voidaan kuitenkin vaikuttaa merkittävästi. Paikalliset hallitukset ovat sitoutuneet rahoituksen ohjaamiseen sairaaloille, mutta nyt tarvitaan se painostava massa, joka muuttaa sanat teoiksi. Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus olla osa painostavaa massaa.


Käy osoitteessa
 http://apps.who.int/clickabrick tai http://www.facebook.com/pages/Making-Our-Hospitals-Safe-from-Disasters/145906808779351?v=app_118205574899590&ref=ts

Briefly in English: Disasters destroy in seconds. WHO needs you to react fast. Go, test your reaction time and help a good cause whilst doing so. http://apps.who.int/clickabrick tai http://www.facebook.com/pages/Making-Our-Hospitals-Safe-from-Disasters/145906808779351?v=app_118205574899590&ref=ts

5.10.10

Yhden pysähdyksen taktiikka kasvattaa suosiotaan


Neste Oil K-Marketin ensimmäinen kampanja starttasi. Tulokset vaikuttavat rohkaisevilta ja useat kuljettajat ovat valinneet oikean taktiikan esimerkiksi mökkireissulla.

16.9.10

Lähde mukaan maailmanmuuttoliikkeeseen. Areena on VOX Helsinki.


Tiedemaailma kohtaa mediamaailman. Helsingin Sanomat ja Helsingin yliopisto löysivät yhteisiä tavoitteita yhteiskunnallisessa vuorovaikutuksessa: Helsingin yliopistolle on tärkeää tieteellisen tiedon saattaminen ihmisten ulottuville, Helsingin Sanomat haluaa antaa näkökulmia hyvään elämään.Yhdessä Taivaan kanssa syntyi VOX Helsinki. VOX Helsinki on tapahtumasarja, jossa ideoidaan parempaa maailmaa.Ensimmäinen tapahtuma 23.9. on jo täynnä, seuraava järjestetään lokakuussa. Esimakua näkökulmista löytyy vaikkapa kosmologi Kari Enqvistin videolta: www.hs.fi/vox



Vaikka ensimmäinen tapahtuma (23.9.) on jo täynnä, voit katsoa suoraa livelähetystä yliopistolta ja osallistua samalla keskusteluun osoitteessa www.hs.fi/vox. Lähetys alkaa noin kello 18.
Keskustelu hyvästä elämästä jatkuu klo 21 Vanhalla alkavilla jatkoilla, jonne myös moni puhujista on ilmoittanut saapuvansa.

Älyllistä elämää neljällä kampuksella, Helsingin yliopiston syksy polkaistiin käyntiin.

Älyllistä elämää -ilmoitus Helsingin Sanomissa jatkaa Helsingin yliopiston huipputieteen hankkeita esiin nostavaa sarjaa. Vuorossa oppimisen tutkimus sekä vuonna 2012 Kaisaniemeen avatattava Helsingin yliopiston uusi tiedekirjasto.
Helsinki Insight -sivusto www.helsinki.fi/insight johdattaa tieteen sisäpiiriin ja esittelee maailmanluokan tutkimushankkeita.



3.9.10

Älä selitä. Lopeta.


Syöpäyhdistyksen ja Taivaan yhteinen saavutus on nähtävissä Finnkinon elokuvateattereissa. Mittauksienkin valossa onnistunut veto. Finnkino ilmoitti juuri äsken, että tämä mainoselokuva on kaikkien aikojen huomatuin. 98% yleisöstä muisti nähneensä filmin. Samalla haluamme onnitella teoksen ohjaajaa Marja Pyykköä, jonka Sisko tahtoisin jäädä -elokuvan on nähnyt jo yli 100 000 suomalaista.

26.8.10

PAM valmentaa BB-kilpailijat




Yksi juuri käynnistyneen Big Brother -tuotantokauden pääyhteistyökumppaneista on Palvelualojen ammattiliitto (PAM). Taivas on suunnitellut BB-yhteistyöhön liittyvän markkinoinnin.
Mainonnan lisäksi ohjelmayhteistyö on sisällöllistä. PAM valmentaa BB-talosta häädetyt kilpailijat takaisin normaalielämään. TV-katsojat pääsevät tutustumaan valmennuksen tuloksiin BB Extra -lähetyksissä. Verkossa valmennukseen voi tutustua osoitteessa www.pelastutainiele.fi.
PAM halusi ihailtavan rohkeasti olla siellä missä potentiaaliset uudet jäsenensäkin. Merkittävä osa Big Brother -kilpailijoista työskentelee palvelualoilla.
Big Brother -yhteistyön lisäksi syyskuussa 2010 pidetään PAMin edustajiston vaalit. Aikavälillä 24.9.-10.10. päätetään kuka liitossa käyttää päätösvaltaa.

22.6.10

BSAGlle ja Taivaalle kultaa Cannesista






Baltic Sea Action Summit 2010 / ”Save The Baltic Sea” (http://www.bsas.fi/) voitti kultaisen leijonan Cannesissa, kansainvälisesti merkittävimmässä markkinointikilpailussa (www.canneslions.com).

Tämä "markkinoinnin oscar" tuli helmikuisesta Baltic Sea Action Summitista, johon Itämeren alueen valtioiden ja yritysten johtajat kokoontuivat pelastamaan yhdessä maailman saastuneinta merta. Itämeri-huippukokouksesta tehtiin maailman medioihin yli 1500 juttua, joissa summittia kehuttiin siitä, että kerrankin huippukokouksessa sitoudutaan tekemään, eikä vain keskitytä puhumaan (tyhjää).

”I have seen many conferences, many summits, but nothing like this one before.”

-Jorma Ollila-

"Lähdimme luomaan tästä ilmiötä, ja ilmiö tuli, se on todistettu korkeimmalla mahdollisella tasolla, kansainvälisesti. Jo suurten, kansainvälisten uutistoimistojen kiinnostus antoi ymmärtää, että tästä tulee jotakin suurta. Menestys on myös todiste siitä, että pitkä ja syvä yhteistyö kahden tahon välillä (BSAG ja Taivas) kannattaa. Harvoin suunnittelutoimisto jaksaa tehdä duunia niin pitkäjänteisesti ja sitoutuneesti kuin Taivas on tehnyt.”

–Ilkka Herlin, perustaja, Baltic Sea Action Group-

”Cannesin kategorioista juuri PR ja Titanium edustavat tekoja. Taivas uskoo hyvän suunnittelun voimaan, ja juuri tämä on sellaista uuden luomista, jollaisessa haluamme kiihkeimmin olla mukana. Lisää tällaisiä haasteita!”

-Mikko Helme, toimitusjohtaja, Taivas-



6.6.10

Taivas ja Elisa valmistautuvat kisoihin


Taivas oli mukana lanseeraamassa Elisa Viihde -palvelua. Nyt suosio kasvaa. http://www.elisa.fi/viihde/

Kevään Pahvi Helsingin yliopistolle ja Taivaalle

Ja mikä parasta, lisää viestintää hyvästä aiheesta on vielä tulossa. Ja paljon. Lahjoituksen Helsingin ylipistolle voi tehdä osoitteessa: http://www.helsinki.fi/insight/

http://www.marmai.fi/uutiset/article426513.ece

7.5.10

Taivaan ja Ateneumin kaksi vuotta jatkunut yhteistyö tuottaa tulosta



Ateneumin kävijämäärät ovat kasvaneet ennätykseen. Ja taisipa käydä niinkin, että Ateneumista tuli kulttuurisponsoroinnin ykköskohde. Profiloivaa ja ajatuksia herättävää viestintää on luvassa jatkossakin. Uusimpana Onerva-näyttely.

26.3.10

Tervetuloa Taivaaseen, Neste + K-Market.


Iloinen uutinen kevätpäivän ratoksi: Neste Oil ja sen jakeluasemien yhteydessä toimivat K-Marketit ovat valinneet yhteiseksi mainostoimistokumppanikseen Taivaan.
http://www.marmai.fi/uutiset/article388744.ece

25.3.10

Itsevarmuuden jylhä ylistys

Suomen Kurkoin long drink näyttää jälleen tietä. Tätä asennetta ja ylvästä suhtautumista ympäröivään maailmaan on mahdoton kopioida.

Helsingin Yliopistokin on Unioninkadulla



Helsingin Yliopisto aloitti mittavan varainhankintakampanjan, jonka tarkoituksena on kerätä 20miljoonaa euroa yhteisen tulevaisuutemme tekemiseen. Ensimmäinen ilmoitus huomisen Hesarissa. Jatkoa seuraa kaikilla rintamilla.Netissä www.helsinki.fi/insight.

19.3.10

Taivas Lab 3 Saving the Planet


Kolmas Taivas Lab keskittyi pohtimaan vihreää ajattelua osana ydinliiketoimintaa. Aamupäivän aikana Sirpa Juutinen kertoi, mitä suomalaisyritykset ovat tähän mennessä saavuttaneet, ja vertasi tilannettamme kansainväliseen kontekstiin. Teemu Savolainen fiilisteli, miten hienoa olisi, jos sosiaalista mediaa käytettäisiin aktiivisemmin myös maailman pelastamiseen - yleisöstä ideoitiin herkullisesti , että Facebookissa kulovalkean lailla aiemmin tänä vuonna levinneen Doppelgängerweekin yhteiskunnallinen Itämeri-vastine voisi olla "Päivä turskana".

Allekirjoittaneen sydämeen ja aivoihin syöpyi kuitenkin erityisesti Ilkka Herlinin ja Esko Kilven yhteispuheenvuoro. Dialogi käsitteli viisaasti paitsi Itämeren pelastushanketta ja juuri koettua, menestyksekästä vaikuttajien Baltic Sea Action Summitia, myös kansalaisaktivismin uusia, sosiaalisen median triggeroimia muotoja. Esko ja Ilkka maalasivat myös kuvaa siitä, miten maailma on tähän suohon joutunut. Mieleen jäi kaikumaan ajatus siitä, että vain tekemällä ja kokeilemalla oppii - tärkeintä on siirtyä sanoista tekoihin, oikea uoma kyllä löytyy vähä vähältä, ja onnistumisia tulee.

Stimuloiva aamupäivä ja aktiivista keskustelua taas kerran. Fantastista.

12.3.10

Kyllä kansa tietää

Elisan "En mä ny tiiä" oli Voitto-mainoselokuvakilpailun yleisön suosikki. Hyvä yleisö!

Youtube-klippi

ja itse uutinen

2.3.10

Eläköön lapset. UNICEF


UNICEFin kevään kampanjan teemana on pelastaa 24000 lasta.

Joka päivä 24000 lasta kuolee helposti estettäviin tauteihin, kuten tuhkarokko, malaria, keuhkokuume ja ripuli.

Parissa viikossa suomalaiset ovat pelastaneet yli 29000 lasta. Tämä on hyvä alku.

Keskustelupalstoilla on virinnyt vilkas keskustelu aiheesta lapsikuolleisuuden vähentäminen vs. väestöräjähdys.
Tämä oli yksi tavoitteemme, sillä haluamme oikaista yleistä harhaluuloa siitä että lapsikuolleisuus vähentäisi tai hidastaisi väestöräjähdystä. Lasten eloonjäämisellä on suuri merkitys yhteiskunnalle ja sen kehittymiselle.

Tästä aiheesta Suomeen saapui puhumaan TEDistä tuttu Prof. Hans Rosling, UNICEFin ja Aalto-yliopiston järjestämään tilaisuuteen "Luuletko vai tiedätkö" 1.3.2010.

Tilaisuus on katsottavissa myöhemmin YLE Areenasta.

Kampanja huipentuu 6.3 suositun putous-sketsiohjelman tilalla nähtävään UNICEF Jaakko Saariluoma All night show:hun. Se on erilainen hyväntekeväisyys-ohjelma, uskallan luvata viime vuoden perusteella sen olevan viihdyttävin hyväntekeväisyysohjelma mitä olette koskaan nähneet. Muutamien valikoitujen kuukausilahjoittajien lisäksi ohjelmassa esiintyvät myös Lasse Pöysti, Anna Puu, Anssi Kela, Mikko Kuustonen, Mark Levengood, Peppi Pitkätossu, Hjallis Harkimo ja Elina Knihtilä.

15.2.10

Eihän suunnittelutoimisto nyt maailmaa voi pelastaa, eihän?



Baltic Sea Action Group ja Taivas aloittivat yhteistyön vuonna 2007.

Keväällä 2009 kädessämme oli HELCOMin laatima lista asioista, jotka hoitamalla Itämeri voisi pelastua. Enää puuttuivat tekijät.

Maailman saastuneinta merta ei pelastettaisi perinteisillä valistus- tai rahankeruukampanjoilla. Tarvittiin uusia tapoja ajatella ja toimia. Ja koska Itämeren tila oli kriittinen ja HELCOMin lista oli pitkä, mukaan tulisi saada kaikki vaikutusvaltaisimmat tahot, niin valtioiden kuin yritysmaailmankin puolelta.

Päätettiin järjestää huippukokous ja kutsua paikalle Itämeren ympärysmaiden valtioiden päämiehet, edelläkävijäyritykset ja kansalaisjärjestöt. Ja jottei kokous jäisi puheen asteelle, kokoukseen pääsi mukaan vain, jos teki konkreettisen sitoumuksen Itämeren puolesta. Siitä nimi Baltic Sea ACTION Summit.

Kun Finladia-talolla järjestettyyn kokoukseen saapui 150 sitoumuksen tekijää toivotun 50 sijaan, mukana tärkeimpien yritysjohtajien lisäksi esimerkiksi pääministeri Putin ja Ruotsin kuningas, olimme syystäkin ylpeitä. Uusi tapa ajatella toimi. Maailmaa, eikä varsinkaan markkinointimaailmaa, ei pelasteta puhumalla vaan tekemällä.

Siksi teimme, kaiken ajattelun ohessa, myös huippukokouksen ilmeen ja huolehdimme sen markkinoinnista.

No en mä ny tiiä

Vaatimattomuus kukoistaa myös feissarissa:


ja "No en mä ny tiiä" -ryhmällä on 1162 jäsentä.