8.12.09

UNICEFin joulukampanja - Kirjeitä joulupukille!


UNICEFin joulukampanja käynnistyi tänään. Perinteisen printin ja radion lisäksi teimme jälleen myös jotain ihan muuta.

Tänään katukuvasta on voinut löytää pieniä, sinisellä langalla solmittuja paperikääröjä. Kääröissä on tunnettujen henkilöiden kirjeitä joulupukille. Kirjeen ovat kirjoittaneet muun muassa Pentti Arajärvi, Katri Helena, Ella Kanninen, Samuli Vauramo, Anssi Kela, Arvi Lind, Jyrki69, Tidjan Ba, Hanna-Maria Seppälä, Eppu Nuotio ja Jaakko Saariluoma. Unicefin vapaaehtoiset piilottavat kirjeitä kaikkiaan 19 kaupungissa. Kirjeet ovat luettavissa myös osoitteessa www.unicef.fi/kirjeet-joulupukille.

UNICEFin kirjeet joulupukille näkyivät aamulla Huomenta Suomi -ohjelmassa (linkki jaksoon), jossa osa julkkiksista oli lukemassa toiveitaan ääneen. Lisäksi osa kirjoittajista on ollut aamulla Radio Novassa lukemassa kirjeitään. Tämän lisäksi tempaus on noteerattu välittömästi useissa maakuntajulkaisujen verkkomedioissa.

Lapin Kansa
YLE Lahti
YLE Satakunta
Savon Sanomat
Itä-Savo


Unicefin pehmeät paketit eivät ole virtuaalilahjoja tai hintaesimerkkejä siitä, mitä rahalla saa. Ne ovat konkreettisia ja elintärkeitä tarvikkeita, joita Unicef toimittaa maailman lapsille ja heidän tärkeille ihmisilleen ympäri maailman vuoden jokaisena päivänä. Suomessa ostettujen Pehmeiden pakettien perille menoa voi seurata netissä http://www.unicef.fi/pehmeapaketti.

PS UNICEFin Pehmeä paketti on myös loistava yrityslahja!

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti