9.12.10

BSAGlle ja Taivaalle joululahja Eurobestistä.



Taivaan ja BSAGn (Baltic Sea Action Group) jo kertaalleen Cannesin kultaisella leijonalla palkittu Baltic Sea Action Summit palkittiin Eurobestin pr-sarjassa pronssilla. Kyseessä on Euroopan suurin mainos- ja markkinointialan kilpailu ja siihen osallistui tänä vuonna 4339 työtä 37 maasta. Hyvää ja lämmintä joulua kaikille teille, jotka rakastatte ihanaista Itämertamme.

http://www.eurobest.com/winners/2010/pr/index.cfm?award=4

Jaakko Veijola AD:ksi Taivaaseen







AD Jaakko Veijola siirtyi Suunnittelutoimisto Taivaaseen. Veijola on työskennellyt aikaisemmin mm. PHS:ssä ja Bob Helsingissä, jossa hän oli tekemässä mm. Saarioisen, Leiraksen, Sampo Pankin, Koffin ja Karhu-oluen mainontaa.
 "Olen todella innostunut uusista haasteista. Taivaan DNA:ssa kiehtoo hyvin poikkitieteellinen tapa tehdä markkinointia. Suunnitteluprosesseja lähestytään kokonaisvaltaisesti ja tuloksena on hallittua ja korkealaatuista jälkeä. Koska oma vahvuuteni on kommunikaation kehittämisessä, uskon laajentavani osaamistamme sopivalla tavalla”, Veijola sanoo.
 Mainostyön ohella Veijolalla on ollut Kiasmassa kaksi taideprojektia ja opettanut markkinointia Aalto-yliopistossa. Hänen mukaansa tulevaisuudessa menestyvät yritykset, jotka uskaltavat itse osallistua markkinointiinsa.
 ”Ihannetapauksessa asiakasorganisaatio on läpinäkyvä ja karismaattinen. Menestystä ei rakenneta irrallisilla kampanjoilla vaan keskustelevalla ja pitkäkestoisella yhteistyöllä. Mielestäni Taivaalla on aina ollut erityinen kyky tehdä asiakkaistaan isompia.”
Jaakko Veijola pitää blogia osoitteessa: creativeblock.fi
 





3.12.10

33 000 and counting. Jet Li shows support to our campaign.



Over 33 000 reactions have been counted so far and now we have Jet Li with over 4,1 million Facebook fans on board. As a survivor of the 2004 Indonesian tsunami, Jet Li knows first hand how critical it is that hospitals withstand disasters and continue to provide life-saving services to people in their hour of need.

Very exciting to see where that will take the campaign. More interesting action going on in Indonesia soon… But more about that later!



http://www.facebook.com/clickabrick?v=app_118205574899590&ref=ts





12.11.10

Stronger than ever.


Mr. Michael Silen, one of the co-founders of Taivas, was photographed at the back yard of our office this morning. "The rumours of my retirement have been greatly exaggerated", said this fine gentleman and went to his desk to create some hair rising one liners and other twisted ideas. Photographer Matti Pyykkö survived the shooting session with some minor damages.

11.11.10

Mandatum ratsastaa jälleen.

Asiakkaamme tarttuu taas isoihin teemoihin ja tekee sen tyylillä. Lisää on luvassa piakkoin.



2.11.10

Taivas loi suhteet Ruotsin hoviin

Kruununprinsessa Victoria ja hänen miehensä Daniel Westling sijoittuivat vierailullaan asumaan toimistomme naapuritaloon. Uskomme yhteistyöneuvotteluiden etenevän jatkossakin hyvässä hengessä.

Crown Princess Victoria and her husband Daniel Westling were visiting Helsinki this week. The representative of our company (mr. Michael Silen) started negotiations concerning the co-operation of Taivas and Swedish court. The meeting was excellent, as you can see on the video.




25.10.10

Toimii ja vaikuttaa.






Kampanjaan voit tutustua osoitteessa www.pelastutainiele.fi

14.10.10

"Iskä ja äiskä, mitä te niinku TEETTE siellä töissä?"





On joskus vaikea selittää, mitä kaikkea tekee työkseen. Ehkäpä video auttaa hahmottamaan nykyaikaisen suunnittelutoimiston arkea.

Wall Street Journal tarttui aiheeseen heti.



Ilolla panemme merkille, että WHOn kansainvälinen kampanja on huomioitu jo ensimmäisten tuntien aikana. Seuraamme tilannetta. Mukaan on tulossa hyvin mielenkiintoista ryhmää eri puolilta maailmaa.

The Wall Street Journal noticed our campaign. "The basis behind developing a response application was to draw attention to a simple message: disasters destroy in seconds - WHO needs you to react fast".

http://blog.livemint.com/livewire/2010/10/react-fast-to-disasters-on-facebook/

13.10.10

Painostavaa massaa. SoMe-kamppis WHO:lle.





Sosiaalisen median kampanja WHO:lle tehdään kokonaan ilman maksettua mediaa.  Käykää testaamassa reaktioaikanne ja tukekaa samalla hyvää asiaa.

Kyseessä on siis WHO:n kampanja, joka on osa Kaakkois-Aasian sairaaloiden turvatason nostamiseen tähtäävää työtä. Sairaalat ovat usein huonosti rakennettuja ja alttiita luonnonkatastrofeille. Näin ollen katastrofien iskiessä sairaalat kärsivät usein kovia vahinkoja ja pahimmassa tapauksessa niiden toiminta lamaantuu kokonaan. Pienillä lisäpanostuksilla asiaan voidaan kuitenkin vaikuttaa merkittävästi. Paikalliset hallitukset ovat sitoutuneet rahoituksen ohjaamiseen sairaaloille, mutta nyt tarvitaan se painostava massa, joka muuttaa sanat teoiksi. Nyt on ainutlaatuinen tilaisuus olla osa painostavaa massaa.


Käy osoitteessa
 http://apps.who.int/clickabrick tai http://www.facebook.com/pages/Making-Our-Hospitals-Safe-from-Disasters/145906808779351?v=app_118205574899590&ref=ts

Briefly in English: Disasters destroy in seconds. WHO needs you to react fast. Go, test your reaction time and help a good cause whilst doing so. http://apps.who.int/clickabrick tai http://www.facebook.com/pages/Making-Our-Hospitals-Safe-from-Disasters/145906808779351?v=app_118205574899590&ref=ts